Kevät on mennyt uuden perheenjäsenen sisäänajossa ja talon rempaamisessa (jatkuu jo 5 vuotta, eikä se varmaan koskaan ole valmiiksi tulossakaan). Tulokas tottelee nimeä Vito, mutta on ristimänimeltään Kolmenässän Corleone. Nokkelimmat jo huomasivatkin mistä etunimi juontaa juurensa =)
Moi, minä olen Vito!
Vito tuli meille Toukokuun alussa ja on vilkastuttanut meidän elämäämme ja aiheuttanut Oonalle harmaita kuonokarvoja! Sisäänajo sujui alusta asti hienosti, Oona teki pojalle selväksi että kuka talossa on pomo, heti isäntäväen jälkeen.. Ja poika on tätä kiltisti toteuttanut. Leikit ovat alusta asti sujuneet hyvin, poika olisi kova painimaan ja Oona antaa pojan luulla että se on kovakin painimaan ;)
Mitä sä syöt?
Oona pehmitti nahkaluut pojalle valmiiksi, kun ei pienet naskalit oikein kyenneet saamaan mitään niistä irti.
Oonan kanssa on lenkkeilty edelleen, ei kylläkään ihan niin ahkerasti kuin aiemmin. Viton mukaan lähteminen lyhentää lenkkiä kun ei pienet pojat jaksa niin paljoa vielä. Mutta kun yksin on päästy lähtemään, niin ollaan käyty pyöräilemässä ja ihan vaan samoilemassa.
Viimeiset lumet olivat Oonalle kovasti mieleen, piti aina piehtaroida kun lenkille lähdettiin! Joskus vauhti oli melkoinen kun piti ukemit heittää!
Mutta tällaista tällä kertaa, koitetaan päivitellä vähän useammin.. =)
Melkein vuosi viimeisestä päivityksestä.. minne se aika oikein menee??
No perheenlisäys tietysti toi oman lisänsä viime vuoden tapahtumiin ja toki aiheutti valtavasti muutoksia normaaliin elämänrytmiin, niin meidän kuin Oonankin kannalta. Oonan kannalta suurin muutos oli varmastikin Sinhin kotiin jääminen; yht'äkkiä ei tarvinnutkaan olla yksin kotona koko päivää!! Se myös toi uusia haasteita, koska nyt nukkuminen ei enää ollutkaan se päivän aktiviteetti numero Uno. Tekemistä olisi pitänyt olla koko ajan eikä rauhoittumisesta ollut puhettakaan! Iltaisin rättiväsynyt koira alkoi jo ennen yhdeksää katsomaan meitä sen näköisesti, että miksi ihmeessä me ei olla vielä nukkumassa? Alkuinnostuksen jälkeen seurasi morkkiskausi.. Oona seurasi Sinhiä päivät pitkät pää riippuen ja huokaillen, ottaen ihan kohtalaisesti jo hermoon..
Kepit ovat Oonan suuri intohimo ja niitä kannettiin syksyllä iso kasa varastoon talvea varten!
Onneksi nämä ovat olleet ohimeneviä kausia ja tottumisen jälkeen Oonakin on ymmärtänyt, ettei Sinhi ole kotona vain hänen viihdyttämistään varten! Joten nykyisin Oonakin osaa ottaa päivällä lunkimmin ja keskittyä tekemiseen sitten täysillä kun sitä on!!
Vauvan tulo oli suuri muutos myös Oonan elämään!
H-hetki meille iski eräänä Toukokuisena Maanantaina klo.10.10 jolloin tulevan isukin puhelin pirahti ja luurista todettiin, että nyt olisi SE aika!! Vajaa tunti siitä olimme kolkuttelemassa synnytysosaston ovea kassi kädessä. Kun kaiken oli todettu olevan kunnossa, jäi Sinhi osastolle odottelemaan ja isukki passitettiin kotiin laittamaan koiran hoitokassi ym. kuntoon sekä syömään. Äitini oli Oonan varannut jo aikoja sitten lenkkikaverikseen kun synnytyksen aika tulisi, joten soittoa sinnepäin ja näin Oona noudettiin seuraavaksi viikoksi hoitoon. Synnytys sujui hyvin ja vajaa 6 tuntia tuon soiton jälkeen maailmaan saatiin kaunis tyttäremme!!
Kotiinpaluu oli melko jännittävää, niin meille kuin varmasti Oonallekin. Vauvan haju kiinnitti heti huomion (kotiinpaluu suukkojen jälkeen, tottakai!) ja pienen etsimisen jälkeen käärö löytyikin omasta pedistään. Oona on aina ollut melko raju rakkaudessaan, varsinkin meitä kohtaan, joten nenä on välillä ollut melko kovilla.. Mutta lapsiin on Oona onneksi osannut hillitä tehojaan ja kohtelee niitä huomattavasti hellemmin. Samoin "vanhukset" saavat rauhallisemman kohtelun. Ja näin onneksemme tapahtui myös pienen rakkauspakkauksemmekin suhteen!
Oona on alusta asti toiminut tyttären "unensieppaajana" ja on nukkunut päiväunensa siellä missä lähimpänä voi olla. Nykyisin toki pinnasänky haittaa tätä toimintaa, mutta onneksi se korvautuu yhteisillä leikkihetkillä, kuten aiemman kirjoituksen videosta voi päätellä.
Unensieppaaja työssään
TOKO-harrastus on jatkunut kesän sekä syksyn yli ja tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä, että ALOkas-luokan kokeisiin voisi osallistua. Paino sanalla voisi, koska täytyy myöntää että sitä suoritusvarmuutta tarvitaan vielä rutkasti lisää! Liikkeet sujuvat pääosin hyvin, mutta riippuen päivästä, kelistä, auringon asennosta sekä autoalan työehtosopimuksesta(?) saattaa esiintyä haahuilua sekä "No Habla"- ilmettä..
Ensimmäisestä kirjoituksesta poiketen, emme siis ole päässeet koeuraa aloittamaan.
Näyttelyissä Oona myös kävi kesällä muutamaan otteeseen, tuliaisina muutamia NUK-sijoituksia sekä yksi PN2 sijoitus Raisiosta. Sieltä tarttui mukaan myös VaraSERT ja alla onkin posettelukuva rosetin kera.
Raisiosta NUK1 PN2 VaraSERT
Reissussa voi joskus väsyttää
Lenkkeilty on edelleen ahkerasti, kelistä riippumatta on ulos lähdetty ja yleensä Oonaa eivät pakkaset tai sateet haittaa! Toki, jos vettä tulee kuin sieltä kuuluisasta Ester... no ymmärrätte varmaan, ei silloin ole oikein mukava lenkkeillä. Oona lenkkeilee edelleen pääasiassa hihnatta ja tuolla metsissä juokseminen tuntuu tehneen hyvää niin yleiskunnolle kuin kropallekin, jos kaikkia vatsan seutuvilla olevia arpia ei lasketa mukaan.. Pikaisesti laskin, että n. 2700km on tullut mittariin vuodessa! Tämä siis toki minulle, koska Oonahan viuhottaa paljon enemmän lenkin aikana. Oonahan kokeili syksyllä mm. hirvikoiran roolia, mutta ilmeisesti se ei sitten kuitenkaan ollut hänelle sopiva harrastus. Ehkä pitäydytään kuitenkin agissa ja tokossa näin alkuun..
Kukkulan kuningatar
Viimeiseksi vielä ISOT terveiset kaikille lukijoille!!
Great Pumpkinhead
Mutta se siittä, ohessa mukana siis kuvasaastetta sekä videonpätkiä Oonan touhuista sitten viimeisien päivityksien!!
Ohhoh kun aika rientää! Tuo juuri liikkeelle lähtenyt pieni tyttönen on lisännyt sen verran touhuamista, ettei ole ehtinyt tänne blogiin asti...Tänään kävimme Kupittaalla kasvattajatapaamisessa sekä yhteislenkillä ja Oona tapasi staffivauvasta haaveilevia todella mukavia ihmisiä. Heiltä sitten taas sain vähän kipinää tänne päivittelyyn, kiitokset siitä!
Tässä ensimmäisenä kuva viimevuoden pikkujoulun jälkimainingeista. Turun seudun staffi- ja amstaffiyhdistys järjesti pikkujoulut, joissa oli ohjelmassa pukeutumiskisa. Päivää ennen juhlia iski inspiraatio ja leikkelin Oonasiinille huovasta voittoisan tonttupuvun. Palkintona oli joulupukkilelu, joka sanoi "Ho-Ho-Ho, Merry Christmas" melkein kymmenen kertaa, ennen kuin Oonalle selvisi äänen lähde. Se heitettiinkin sitten ensimmäisenä sähköromukeräyskasaan...pukin riekaleet on vieläkin riepoteltavana. Paljon oli lunta pukin sisuksissa.
Sitten toivotaan, että tämä linkki toimii: Hauva ja vauva
Videolla näkyy miten kamalaa on lapsen ja staffin yhteiselo. Oona syö omaa leluaan itse valitsemallaan paikalla ja vauva leikkii omia leikkejään...
Toinen vielä: Lenkillä
Talvilenkkeilyn jännittävyydestä :)
Pientä päivittelyä viime talven touhuista parin kuvan muodossa, lähinnä kuvia napsittu lenkkien aikana. Yritetään petrata hiukan tätäkin osastoa, mutta useimmiten tilanne, kamera sekä kuvaaja eivät kohtaa.. Kuvien laatu kännykkäosastoa, mutta koittakaa kestää =)
Talvi ei meinannut viime vuonna tulla ollenkaan, ja ensimmäiset kuvat ovatkin Joulukuun puolen välin tienoilta, vaikkei heti uskoisi.. Lunta ei näkynyt ei kuulunut mutta jatkuva kosteus tuppasi kyllä käymään hieman sankarittaremme tassujen päälle. Jatkuvaa kuivaamista ja huolenpitoa, etteivät anturoiden välit mene rikki.
Täytyyhän sitä muutama posettelukuvakin napata =)
Mutta onneksi sitä luntakin saatiin ja päästiin hangille huitelemaan! Heijastinliivi ei ole neidin ykkösvalinta, joten siitä johtuen hieman luminen naama.
Ja jottei totuus ihan vallan pääsisi unohtumaan, niin paukahti niitä pakkasiakin Helmikuussa. Haalareissa ulkoilu olikin taas uusi kokemus, eikä välttämättä niin miellyttävä jos neidiltä kysytään.. Mutta kun tarpeeksi kylmä tulee niin kyllä kaikki lämmike kelpaa ;)
Nyt on Länsi-Suomessakin lumet alkaneet hupenemaan ja lenkkipolun varrella olevat kivet ilmestyneet auringon lämmitettäviksi.
Tässäpä sitä talvi lyhyessä muodossaan meidän osalta =)
Täällä onkin ollut "hiukan" hiljaista tässä viime kuukausina, mutta ei hätää, Oona seikkailee edelleen! Remmiin saatiin toinenkin kirjoittelija, eli Oonan "isukki", joka koittaa välillä päivitellä tänne kuulumisia Oonan tekemisistä ja tekemättä jättämisistä =)
Näin aluksi hiukan taustoja tuleviin päivityksiin. Oona aloitteli koulunkäyntiään 2010 talvella suorittamalla Porin Kontaktikoirien järjestämän pentukurssin ja se oikeastaan laukaisi omalta kohdaltani innostuksen kokeilla Tokoa. Näinpä kesällä 2011 osallistuimme Oonan kanssa RKS:n järjestämälle Tokon alkeiskurssille. Kurssi osoitti hyvin Oonan kyvyn nopeaan oppimiseen sekä lyhyeeseen keskittymisjänteeseen.. Kurssin jälkeen pohdiskelin jatkoa ja tajusin olevani tyypillinen mies joka omaa putkiaivot, joten minun oli pakko etsiä joku taho joka suostuisi meitä opastamaan uralla eteenpäin. Löysin muutamien mutkien kautta Porin TVA:n jonne pistimmekin hakemuksen sisään ja onneksemme pääsimme mukaan toimintaan!
Nyt Oona on siis aloittanut Yläkoulun ja tähtäimenä olisi osallistua joko nyt kesällä tai syksyllä Alokasluokan kisoihin katsomaan kuinka meidän käy. Koira luultavasti tulee edelleen osaamaan enemmän kuin ohjaajansa, mutta yritän kuitenkin pysyä Oonan tahdissa jotenkuten mukana!
Tällainen päivitys siis tällä kertaa, koittakaa kestää mukana niin me lupaamme yrittää parhaamme jotta saisimme teille hauskoja päivityksiä matkan varrelta!
Kun pahimmat helteet on viimein ohi, ollaan mekin ruvettu ahkeroimaan. Mustikoita on ollut niin valtavasti mettässä, että munkin laiska luontoni antoi periksi ja ryhtyi keräämään. Mustikkamehua tuli muutama litra ja kaikenlaisia leivoksia vielä päälle. Apulainen oppi äkkiä auttamaan itseään:
Käy vähän rankaksi nämä lämpimät päivät, mulla on semmonen olo ettei mitään viitsi tehdä ja Oona ei ihan aina huomaa himmata menoaan. Kasteleminen auttaa kyllä ja on meillä tuolla pihalla kahluuallaskin toiselle viilentymistä varten =) Agilityä on hiukan jo harjoteltu, ollaan käyty Raumalla tunneilla muutaman kerran ja rohkaistuin vähän rakentelemaan itsekin. Pujottelukepit oli alunperin vanhoja hernekeppejä, mutta joku kävi vähän väliä nyppimässä jonkun kepin leikkeihinsä. Joten ostinpa honkkarista vähän vähemmän houkuttelevat kepukat joihin olenkin varsin tyytyväinen. Mikään himoharjoittelijahan en tosin ole ja se on ikävä kyllä huomattavissa. Eniten ongelmia aiheuttavat omat jalat, kun ei ne mihinkään käännöksiin vaan taitu saati sitten että olisivat Oonan kanssa tahdissa. Höpö kyllä seuraa mun tekemisiä tarkkaan, mutta kun ei niissä mun liikkeissä ole vielä järkeä!
Mutta eiköhän se siitä :) On se kuitenkin hauskaa puuhaa!
Olen ehkä joskus saattanut mainita, että Oona ei vedä. Yleensä asia tosiaan on niin. Mutta ei silloin kun isi istuu kentän laidalla katsomassa ja äippä yrittää taluttaa toiseen suuntaan koko ajan:
Isin ikävä ilmenee myös seuraavassa kuvassa, jossa on myös Oonan "oikea isä" ja veli. Onko vaikea arvata kuka on se niin sanottu aikuinen näistä kolmesta?
Viimeisessä kuvassa on neiti valmiina yökyläilyyn..
