maanantai 24. tammikuuta 2011

Mitä eroa on arjella ja viikonlopulla

Oona on työssäkäyvän ihmisen unelma, ainakin toistaiseksi. Tyttö herää aamulla käymään pihalla ja syömään ja painuu takaisin nukkumaan. Kun isäntäväki palailee töistä on hän täynnä energiaa ja valmiina mihin tahansa! Paitsi menemään takki päällä ulos, ilmankin tekee vähän tiukkaa kylminä päivinä. Jos ollaan molemmat kotona ja vain toinen olisi menossa hänen kanssaan lenkille, on se ulospääseminen aivan uskomattoman hankalaa. Kaikki pitäisi tehdä yhdessä, koko porukka :)

Viikonloppuisin nukutaan hieman pitempään, eilen oli ensimmäinen kerta kun haukku pääsi meidän kanssa jatkamaan uniaan sänkyyn. Aika vähtiä pidettiin jonkin aikaa, mutta lopulta nukuttiin vielä hetki. Yhdessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti